|
Tm Ikuinen Talvi
†Kuolemaa† 2006.10.24. 17:50
 This Eternal Winter
TAISTELU POHJOLASTA
LUO VELJIEN
Esinyts
PUNAISEN LUMEN VALTAKUNTA
Aseisiin, oi pohjoisen soturit!
Isiemme pyhll maalla
vihollinen meit vastaan
kruunataan vain kuolemallaan.
Kristityt karkoitetaan.
Taivaansa porteilla
verelln kastetaan.
Te kurjat, heikot knnyttjt
jotka astutte meidn tiellemme.
Kadotukseen, taivaan lapset,
kuolema ikuinen odottaa.
Miekkoihin tarttukaa!
Emme pisaraakaan teille suo.
Kohta punaiseksi vrjytyy maa...
veri virtaa!
Kuolkaa!
Poistukaa meidn maaltamme
ja krsik rangaistuksenne.
Jumalankuvien perilliset
eivt maatamme anasta tuhotakseen.
Ei Jehovan poika ansaitse kunniaa.
JISTEN JRVIEN KIMALTEESSA
...ja kun veri lakkaa virtaamasta
tiedt meidn voittaneen.
Kuollut on se sdekeh
joka heidt ympri.
Tappava sen miekan ter
joka voiton sineti.
Hyytv on pakkanen
joka meit syleilee.
Metst, aavat pohjoisen
vapaudestaan kiittelee.
Jkentt kimaltelevat,
verisin sihkyvt.
Jrvet luovat loistettaan
talven valtakunnassaan.
VIHRELL VALTAISTUIMELLA
Halki jumalten metsstysmaiden
vaelsi luontoon syntynyt lapsi.
Hnen kuulin mennytt kiroavan.
Kaikk menneet oli, ne roihuta sai.
Tm on polkumme
pelastukseen.
Puolustamme valtakuntaa
iti Maan.
Meidn kohtalomme
sidottu auringon liekkeihin.
Tm on polkumme
vapauteen.
Puolustamme kunniaa
iti Maan.
Arvokkaat henkenne
peittyvt lehtiin kuihtuneisiin.
Tm on polkumme,
pyh maamme.
Puolustamme valtakuntaa,
puolustamme kunniaa.
Meidn polkuamme
eivt hpisijt ky.
Puolustamme luomakuntaa
iti Maan.
Valkean kuun kajossa,
kaikkien thtien valossa,
sinen ja vehren verhoamana
vaeltaa hn tyhjyyteen.
Kohti ikuista
susien vapautta.
Veress voitettujen,
taistelun tallaamien;
vaan jatkuuko matkamme ikuisuuksiin?
Kaikkialla levt saamme.
Paikkamme thtitaivaan alla
varjeltu ukkosen voimalla,
vetten vapaasti virratessa
vihren valtaistuimella.
TALVI
Kuuletko tuulen vuoria jytvn?
Jlinnoissa talven yksin se ulvoo.
Vapautettu pakkanen pian meidt saavuttaa.
Rautaportit avautuu, on aika kuoleman.
...kun syksy vaihtuu talveen.
Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen visty... koskaan!
Tunnetko poltteen jisen peitteen
hyytvn sisimpsi?
l katso valkeutta vaan kohtaa pakkanen
tuhoava lempen taivahan.
...kun saapuu talvi ikuinen.
Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen visty... koskaan!
Kaikki lmp– katoaa, talvi tekee tuloaan,
vihre saa vaipan valkoisen.
Pohjoisissa hoveissa on lumipeite ikuinen,
et kes en nhd saa, vain taivaan kalvenneen.
Kylm henkys sammuttaa liekin ikuisen,
pohjoisen hoveissa on talvi armoton.
Jinen kiille metsiss pian heikot lannistaa,
talvilinnain siimeksess aikamme on koittanut!
Pakkanen on nlissn,
taivaanne se verhoaa.
Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen visty... koskaan!
Ei kylmyys tunne armoa,
ei pakkanen visty... koskaan!
Jo saapuu talvi ikuinen,
vihre saa vaipan valkoisen.
Siivet katkaistaan, vastarinta murretaan.
Ei yksikn enkeli eloon j.
Viiltv pakkanen voiton saa,
lumi on peittv pohjoisen maan.
Lehdet kalpenee, valittaen kuolee,
pilvet kerntyvt katselemaan.
Paholaiset temmeltvt sydmess talven,
vsymtt tanssivat valkoisissa saleissa.
Jo ikuinen talvi vallitsee,
sen loppua turha on odottaa.
Kuulkaa!
Lapset pakkasen!
Kuulkaa!
Tm talvi on ikuinen!
LUOPION VERI
Auringon kullanhohde hiipuu pimeyteen,
petollisen valloittajan loppu lhenee.
Usvaisten metsien kansa valmistautuu hykkykseen,
isiens uskon puolesta se taistelee.
Kun valo katoaa he esiin marssivat
ja miekat rautaiset pian ilmassa tanssivat.
Ei henkiin kukaan j, he kaiken tuhoaa.
On vasara heill' kaulalla, risti ruohikkoon putoaa.
Teurastus alkakoon...
Kuoloon luopion...
Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun ter sit janoten jo syksyy syvlle.
Profeetan lapset,
kohtalonne on kirjoitettu miekkojemme teriin.
Liian kauan olette maitamme asuttaneet.
Emme tarvitse vapahtajaanne,
emme valkoista valhettanne.
Kahlitsematonta ette voi vapauttaa.
Luonto on itimme,
hnen povellaan alttarimme.
Pyhimpmme kaikkialla ymprill asustaa.
Hanget sihkyvt, kosket kuohuvat.
Ne jumalamme ovat,
omaamme emme anna pois.
Pohjoiseen olitte saapuva,
kaukaa tulitte
ja sinne joudutte viel kerran palaamaan.
Sill jlleen keihmme saalistavat luopioiden verta.
Kuolema lampaille jotka riistivt uskomme,
Pohjolasta poistukaa tai kohdatkaa kostomme.
On jumalanne meille vieras olento,
se ikuisuuksiin kadotkoon, vihamme tuntekoon.
Pian armoa jo anotaan, ei pelastusta ny.
Metsn piiloon samotaan, tie kirveen tern ky.
On taistelu koht' voitettu, jo aamu sarastaa,
pian soturimme ratsastaa kohti Tuonelaa.
Kohti Tuonelaa...
Valloittaja katoaa...
Vihollisen veri virtaa miekan kahvalle
kun ter sit janoten jo syksyy syvlle.
Verta vuodattakaa... kuolemaa...
Rauta kalskahtaa... tuskaa...
Tappakaa... kylvk tuhoa...
Tert tanssikaa... verta janoten...
KUUN SURU
Loppunyts
» THIS WINTER ETERNAL
THE BATTLE FOR POHJOLA
TO BROTHERS
Prologue
THE REALM OF RED SNOW
To arms, o' warriors of the north!
On our fathers' holy ground
an enemy against us
shan't be crowned but with his death.
Those christians shall be expelled.
On their pearly gates
they shall be baptised in their blood.
You miserable, weak proselytizers
who dare step onto our path.
Be damned, ye children of heaven,
death eternal awaits.
Now grasp your swords!
We won't grant you a drop.
Soon the ground shall turn red...
and the blood flows!
Die!
Vanish from our ground, never turn,
suffer the measure you deserve.
This decadent heir of the image of god
shall not usurp our land for devastation.
The son of Jehovah deserves no honour.
IN THE GLARE OF ICY LAKES
...and when the flows of blood cease
you shall know that we have won.
Dead is the halo
and no more shine surrounding them.
One sword, one lethal blow
thus did seal the victory.
Freezing is the air
that is now embracing us.
All the forests, all the plains in the north
are grateful for their freedom.
Icy fields are glittering,
shooting forth the glare of blood.
Lakes cast their shine through the skies
in this wintry kingdom.
ON THE GREEN THRONE
Through the hunting grounds of the gods
there wandered a child born into nature.
I heard him cursing the days of the past.
Everyone had gone, let them blaze up.
This is our path
to salvation.
We defend the kingdom
of Mother Earth.
The fates that we live for
forever bound to the flames of the sun.
This is our path
to freedom.
We defend the honour
of Mother Earth.
The priceless lives of yours
breathless be buried under withered leaves.
This is our path,
our holy ground.
We defend the kingdom,
we defend the honour.
Thus on our path
shall no blasphemer walk.
We defend the creation
of Mother Earth.
In the white shimmer of the moon,
under the light of every star,
enshrouded by azure and verdant
see him travel to emptiness.
Onwards to the eternal
liberty of the wolves.
In the blood of the vanquished,
those tread on by the battle;
but is our journey unending?
Everywhere we may rest.
Our resting place under the starlit sky
guarded with the power of thunder,
whilst the clear waters are running free
in the streams, on the thrones of green.
WINTER
Can you hear the wind gnawing the mountains?
In the ice castles of winter it howls alone.
The frost now unleashed soon shall us reach.
The iron gates are opening, 'tis the time for death.
....when autumn turns to winter.
Coldness knows no mercy,
the frost does not stand aside... ever!
Can you feel the icy crust piercing through your skin,
burning you deep inside?
Quit staring at the light and encounter the frost
that shall lay waste the tender sky.
....when the winter eternal arrives.
Coldness knows no mercy,
the frost does not stand aside... ever!
All warmth is vanishing, the winter's drawing nigh,
green is enshrouded by white.
In the northern courts there's an eternal crust of snow,
no summer you shall ever see, only a sky ran pale.
The eternal flame is blown out by a breeze so cold;
the winter is unmerciful in the courts of the north.
The icy glitter in the forests soon puts the weak to death,
in the heart of the winter's stronghold our time has finally come!
The hunger of the frost is growing,
your heaven it enshrouds with fury.
Coldness knows no mercy,
the frost does not stand aside... ever!
Coldness knows no mercy,
the frost never stands aside!
Welcome the winter eternal,
green enshrouded by white.
All wings are cut and the resistance is broken.
None of the angels shall survive.
The sharp cutting frost is the victor
and snow shall veil the northern ground.
Leaves are turning pale, dying in lament
and the clouds are gathering to witness.
'tis tumult of demons in the heart of winter,
with no signs of exhaust they're dancing in the white halls.
At last it's the reign of the eternal winter,
a vain hope that it will end.
Hear me!
Children of the frost!
Hear me!
This winter is forever!
BLOOD OF AN APOSTATE
Dying out is the sheen of the sun, darkness closing in
and the conqueror so treacherous stands at his mortal end.
The people of the deep woods gathering for attack,
for the faith of their fathers' they now raise all arms.
When the light disappears they march in from everywhere
and soon their swords made of iron clatter in the air.
There's no one to survive, everything they will destroy.
Sign of the hammer they carry, to the ground all crosses fall.
Let the slaughter begin...
Until the traitor's end...
The blood of an enemy is pouring down the sword
whilst the blade thirsting for it dashes deeper in.
Children of the prophet,
your fate is written within the steel of our blades.
For too long have you inhabited our lands.
We do not need your savior,
we do not need your lies.
Whoever is unfettered, no man can set him free.
Nature is our mother,
our altar on her bosom.
The most sacred of ours dwell everywhere around.
Now see the snowdrifts shine, hear the rapids rush.
They are the gods we worship
and we will not forsake what's ours.
And you came up north,
so far from home
where you shall once again return.
For once more do our spears prey on the blood of the apostates.
Death to the sheep who deprived us of our faith,
either withdraw from the north or our vengeance you shall know.
The god of yours is such a distant creature to our folk,
it shall vanish into eternities with our wrath upon.
Soon imploring for mercy with no escape in sight.
Running through the forests but never hiding from our blades.
The battle soon is overcome, the morning rays do rise,
and soon do our great warriors ride onwards to Tuonela.
Onwards to Tuonela...
And the conqueror is gone...
The blood of an enemy is pouring down the sword
whilst the blade thirsting for it dashes deeper in.
Shed the blood... death overcome...
Sound the clash of iron... pain overcome...
Kill them all... sow destruction...
Clatter in the air... declare a hunt for blood...
THE MOON'S SORROW
Epilogue
|
AJÁNLOM AZ OLDALT
